Yhteistyökumppanit
Ruokavalio on yksi tärkeimmistä pilareista koiran hyvinvoinnille.
Se ei kuitenkaan yksin toimi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaamisessa, vaan tarvitaan muidenkin osa-alueiden huomioimista. Meitä onkin vahva tiimi kasassa, joista jokaisella on vahva osaaminen oman ammattinsa parissa. Joskus voi olla tarpeen hakea apua useammalta ammattilaiselta, ja joskus on tarpeen että ammattilaiset ohjaavat asiakkaita toisen alan osaajalle. Yhteistyössä on voimaa 💕
Näistä palveluista voin suositella jokaista, jopa oman kokemukseni ja asiakassuhteen myötä! Ei siis pelkästään kuulopuheita vaan itse koettua. Jokainen on äärimmäisen vahva osaaja omassa ammatissaan! 💕










